Metomaan koepuutarha

Metomaan koepuutarha on eksoottisten hedelmä- ja marjakasvilajikkeiden koeviljelmä. Puutarha sijaitsee lämmittämättömässä 2000m² kokoisessa kasvihuoneessa lounaisrannikolla (kasvuvyöhyke Ib)


Puut on istutettu maapohjaan. Mitään lisälämmitystä tai talvisuojausta ei ole käytetty. Ensimmäiset istutukset tehtiin vuonna 2007, koostuen latvialaisista, ukrainalaisista sekä amerikkalaisista viiniköynnös-, persikka- ja aprikoosilajikkeista


Koska nämä uudet lajikkeet osoittautuivat talvenkestäviksi ja satoisiksi, laajennettiin koetarhaa vuonna 2013 istuttamalla lisää aiemmin meillä aiemmin kokeilemattomia hedelmä- ja marjakasveja kuten papavi (Asimina triloba), mulperi (Morus), amerikanpersimoni (Diospyros virginiana) ja aitokvitteni (Cydonia oblonga).

 

Kasvihuoneessa viljellään myös itsepölytteisiä makeakirsikkalajikkeita (Prunus avium), Goji-marjaa (Lycium chinense) sekä ranskalaisia päärynälajikkeita (Pyrus communis). Viiniköynnöksiä (Vitis cvv.) on kokeiltu tähän mennessä noin 50 eri lajiketta ja niistä parhaimpia on valittu jatkokasvatukseen.

Hedelmä- ja marjakasvien lisäksi viljelmä sisältää typensitojapuita, pensaita sekä köynnöksiä kuten sinisateet (Wisteria), hopeapensaat (Eleagnus), juudaksenpuut (Cercis) ja sulkapensaat (Amorpha). Ruohovartiskerroksessa kasvaa myös useita palkokasviljaleja, yrttejä ja monivuotisia vihanneksia.

 

Metomaan koepuutarha edustaa peltometsäviljelyä (Alley Cropping, eräs Agrometsäviljelyn muoto.) Metomaalla puu- ja pensasrivien välissä viljellään yksivuotisia vihanneskasveja kuten salaatteja, aasialaisia vihanneskasveja, tomaattia, kurkkua, paprikaa, munakoisoa, selleriä, melonia, vesimelonia sekä inkivääriä (Zingiber) ja bataattia (Ipomoea batatas). Osa riviväleistä on taimistokäytössä. 

Koepuutarhan perustamista on tukenut:

 

Yhteistyökumppaneita: